juhli 20-vuotis syntymäpäiviään. Perjantaina olisi päässyt jäähalliin luistelemaan, lauantaina vietettiin HiihtoAreenan avaustapahtumaa, hotellilla järjestettiin hikijumppaa ja allasosastollakin oli ohjelmaa. Tapahtuman järjestäjä oli ilahduttavasti ajatellut myös perheen äitejä, sillä lapset saattoi syyllisyyttä tuntematta jättää lapsiparkkiin. Vetonaulana toimi, että kuntalaiset pääsivät hiihtoon ja jumppaan veloituksetta. Minä otin tuosta tarjouksesta kaiken ilon irti!
Alkulämmittely hiihtoputkessa
Olen hurahtanut hiihtoon täysillä viime talvena ja olin tietenkin aivan innoissani, kun kuulin että Vesileppiksen hiihtoputki on avattu. Saavuin sinne lauantaiaamuna heti ensimmäisten innokkaiden joukossa. Tosin en edes kerennyt HiihtoAreenalle asti, kun eikö ollut ensimmäinen suksikauppias hihassa kiinni. Mies katsoi minua kovin säälivästi, vilkaisi perintö-Karhujani ja tiedusteli ystävällisesti, kiinnostaisiko minua kokeilla uusia suksia. Kysyin, arveliko hän nykyisissä olevan jotain vikaa. Kauppias tuumaili hetken (varmasti mietti lauseensa muotoilua, että miten osaisi ilmaista mahdollisimman kohteliaasti, että kädessäni olevat hikiset lankut ovat aikansa eläneet sivakat, eikä vastaavia ole julkisesti käytetty yli kymmeneen vuoteen) ja totesi niiden olevan kovin retrot. Olen minä suksineni ennenkin herättänyt hilpeyttä kanssahiihtäjissä, mutta onhan se kiva että ihmisillä on mukavaa. Tämän tason sunnuntaihiihtelijälle kelpaa suksi kuin suksi.
Vedin sitten retro-Karhuillani hymyissä suin puolentoista tunnin hiihtolenkin. Olin odottanut aamuun melkoista yleisöryntäystä, mutta yllätyksekseni ladulla ei ollut tungosta. HiihtoAreenalla oli sivakoimassa kanssani vain muutama, vauhdista päätellen, kilpahiihtäjä. HiihtoAreenan pohja oli aamulla loistavassa kunnossa, latu oli kova ja tasainen, eikä areenalla ollut kuin muutama jäinen kohta. Hiki virtasi, henki ei kulkenut, sukset ei luistaneet, kanteissa ei ollut pitoa eikä kuntokaan oikein riittänyt, mutta jopa oli mahtavan ihanaa päästä pitkästä aikaa hiihtämään. Ja kyllä minä tyttö lykin, lykin oikein sydämeni kyllyydestä. Jossain puolen tunnin huono-kunto-kuoleman ja endorfiiniryöpyn rajamailla henki alkoi taas kulkea ja suksi luistaa. En osaa sanoin kuvata sitä nautintoa, minkä hikoilusta saa.
Pääsinhän minä niitä uusiakin suksia kokeilemaan. HiihtoAreenalla hääräili Peltosen diileri, joka tarjosi suksien kokeiluannoksia pahaa-aavistamattomille hiihtäjille. Kauppamies tarjosi aluksi alleni aktiivihiihtäjän Peltosia, jotka totesin varsin miellyttäviksi kumppaneiksi. En kuitenkaan saanut suuria kiksejä, joten palautin sukset tyytyväisenä paikoilleen. Olin jo poistumassa areenalta, mutta kauppamies oli ovelampi. Hän maanitteli minut kokeilemaan astetta parempia kilpahiihtäjän suksia. Lupasi oikein kunnon tripit. Sain alleni Peltosen Zenith-sukset ja olin koukussa heti ensi vedoista lähtien. Se oli niin rakkautta ensi silmäyksellä, että harkitsen vakavasti moisten kotiuttamista. Mikä liuku, mikä keveys, mikä hiihtämisen ilo. Näillä hiihtämistä olisin muuten voinut jatkaa vaikka pitkälle iltapäivään asti, mutta minun oli jo kiiruhdettava liikuntasalissa järjestettävään Les Mills Bodypumpiin.
Tehot irti Bodypumpissa
Olen joskus vuosikausia sitten kokeillut Bodypumpia, mutta tuolloin laji ei oikein napannut. Silloisella salilla tärkeintä oli, että kynsilakan väri mätsää treenitopin kanssa. Arvatkaa, kuka ei kuulunut joukkoon. Lähdin tähän kokeilukertaan lievästi sanottuna epäilevin mielin ja koin varsin positiivisen yllätyksen. Bodypumpin vetäjä oli avulias, osaava ja innostava. Hän neuvoi oikean kokoiset painot, oikeat liikeradat ja kävi vielä erikseen korjaamassa, jos joku teki jotain väärin. Hiki virtasi, rauta nousi ja poppi soi. Lihaksissa tuntui ihana polte ja minulla oli mahtava tsemppi päällä. Tätä on saatava lisää! Bodypumpin jäljiltä olin niin tuhdissa endorfiini-humalassa, riensin samoin tein ostamaan kymmenen kerran kortin Les Mills-tunneille. Nyt on seuraavien kymmenen lauantain euforia taattu.
Loppuverkka kahvakuulassa
Kroppa huusi jo armoa, mutta koska olin jo ennalta päättänyt, että käyn kokeilemassa myös kahvakuulaa, niin pakkohan sitä oli sitten mennä kokeilemaan. Periksi ei anneta, p**kele. Ennalta ajattelin kahvakuulailun olevan suhteellisen kevyttä treeniä, sellaista jotain mummo-jumpan tyylistä, missä vähän jotain palloja tyrkitään. Olisinko voinut olla enää yhtään enemmän väärässä? Hiki virtasi tunnin ensi minuuteista lähtien ja aluksi niin harmittoman kevyet kahvakuulat alkoivat useiden toistojen myötä tuntua yhä raskaammilta ja raskaammilta. Läpi käytiin kädet, jalat ja vatsat. Yllätyin, miten monipuolista lihasharjoitetta moisella vempeleellä saakaan aikaan. Loppuverkaksi ajattelemani kahvakuulailu osoittautui päivän rankimmaksi treeniksi. Tunnin vetäjä oli osaava ja innostava ja sai porukankin innostumaan. Samalla innolla jaksoin minäkin loppuun asti. Tunnin jälkeen olo oli väsynyt, mutta hyvin, hyvin onnellinen.
Venyttely on nynnyille
Jumppaohjaaja arveli, että äkkiseltään lihakset voivat kipeytyä ja suositteli venyttelemään vielä illalla kotona. Minä venyttelin suihkun ja meikin kautta kohti paikallisen baarin tanssilattiaa. Minusta se on venyttelyä sekin, että lähtee viihteelle viiden tuuman koroissa. Silti vaan sunnuntaiaamu valkeni kolottavien ja jäykkien lihasten merkeissä. Ei siitä sen enempää. Ylös, ulos ja lenkille uutta endorfiinihuumaa hakemaan!
Pitää vielä sanoa, että KIITOS Vesileppikselle mukavasta liikuntapäivästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti