Tarina siitä, kuinka lapsiin tottumaton täti-ihminen lähtee lomamatkalle lasten kanssa. Muille vastaavassa tilanteessa oleville suosittelen riittävää siedätyshoitoa ja lapsiin totuttelua jo hyvissä ajoin ennen matkaa. Jo matkaa suunnitellessa todettiin, että mennään lasten ehdoilla. Oli selvää, että matkan ohjelmistoon ei tulisi kuulumaan kierteleminen kaikissa Tukholman ihanissa ostoskeskuksissa, vaate-, kenkä- ja laukkuliikkeissä ja muissa ihanissa, pienissä putiikeissa. Matkaseurueeseemme kuului Neiti minä-itse 5-v, Kiukku-Jaska 3-v sekä heidän uskomattoman pitkillä hermoilla varustettu äitinsä Rouva O. Reissu sujui kuitenkin, muutamia kommelluksia lukuunottamatta, varsin mukavasti.
Helsinki-Tukholma-Helsinki välit seilattiin Viking Linella. Tämä oli oikein viisas ratkaisu, koska laivoilla oli paljon muitakin lapsiperheitä ja sulauduimme loistavasti samaan joukkoon. Buffet illallisella ei tarvinnut lainkaan hävetä oman pöytäseurueen ruokailupeliä, kun samaa kiukuttelua harrastettiin naapuripöydissäkin. Siellä näkyi lentäviä pöytäliinoja ja aikuisten syliin kaatuvia ruokia ja juomia. Olin jopa ylpeä, ettei oma seurueemme saanut aikaan samanlaista teatteria. Osoittautui jopa niin, että väsyneen lapsen kanssa ruokailu on hyvin helppoa. Lapsi pöytään, muutama lihapulla suuhun ja unten maille. Ja muu pöytäseurue sai jatkaa omaa ruokailuaan yhtä kitinää leppoisammissa tunnelmissa. Neiti 5-v osoitti olevansa fiksu ja keskittyi ruokailussa olennaiseen eli jälkiruokaan. Näppäränä likkana hän kävi omin avuin hakemassa buffetista sopivaksi katsomiaan lajikkeita ja söi kaiken hyvällä ruokahalulla loppuun asti. Tällaisista omatoimisista lapsista minä tykkään!
Tukholmassa majoituimme satamasta kävelymatkan päässä olevaan
Best Western Columbus hotelliin. Respassa meille ilmoitettiin, että hotelli on ylibuukattu ja että muutaman kympin lisämaksulla saisimme käyttöömme omalla sisäänkululla olevan sviitin. En tiedä, oliko todellinen syy hotellin varaustilanne vai seurueestamme lähtevä meteli, mutta suostuimme tarjoukseen. Saimme käyttöömme soman kahden makuuhuoneen huoneiston, missä lapsilla oli tilaa riehua ja olla häiritsemättä muita hotellivieraita.
Södermalmilta oli lyhyt kävelymatka vanhaan kaupunkiin ja kuninkaanlinnalle. Satuimme juuri sopivasti seuraamaan vahdin vaihtoa ja hienoja paraatikulkueita. Sekä lapset että aikuiset viihtyivät vanhan kaupungin idyllisessä miljöössä. Kävelykadut olivat erityisen ihastuttavia, kun ei tarvinnut hätäillä, että lapset säntäillessään jäisivät autojen alle.
Totesimme, että lastenrattaat ovat näppärä keksintö kaupungin vilinässä. 3-vuotias istutettiin rattaisiinsa ja hetken päästä kaveri olikin jo päiväunilla. Tilaisuuden tullen suunnaksi otettiin keskustan Drottninggatan lukuisine kauppoineen ja putiikkeineen. 5-vuotias osoitti mahtavaa siinnikkyyttä, sillä vasta parin tunnin kauppojen kiertelyn jälkeen hän alkoi reklamoida kyllästyvänsä "hölmöön mekkojen ja tyhmien kenkien" katseluun. Luotettavasta lastenkasvatuksen kiristys-uhkailu-lahjonta paletista valittiin lahjonta-kortti. Neidille ostettiin mukavia helyjä, joiden voimalla hänkin jaksoi kahlata vielä muutaman kenkäkaupan läpi.
Lasten suurimpia odotuksia oli Peppi Pitkätossun näkeminen. Niinpä matkan seuraavana päivänä suuntasimme
Junibacken satumaailmaan. Ja kyllä lapsilla oli hauskaa! Pienoisen jonottelun jälkeen pääsimme kurkistamaan Astrid Lindgrenin ja muiden ruotsalaisten lastenkirjailijoiden satujen maailmaan. Lasten leikkejä varten oli rakennettu kokonainen satuhuone erilaisine mökkeineen, merirosvolaivoineen ja lentokoneineen. Heikkohermoisille aikuisille tiedoksi, kyseessä on varsinainen adhd-huone, missä lasten riemunkiljahdukset ovat korvia huumaavat. Aikuisille suosittelen matkavarustukseksi Peltorin kuulokkeita. Lapsiin olisi kannattanut sijoittaa metsästyskoirillakin käytettävät tutkapannat, jolloin näiden löytäminen jostakin satumökin kolosesta olisi ollut huomattavasti helpompaa.
Junibackenin parasta antia oli satujuna, joka matkasi Eemelin ja Iidan, Kattokassisen, Nils Holgersonin, Peukaloisen ja monien, monien muiden satujen maailmassa. Lapsetkin hiljenivät kuuntelemaan jännittävää tarinaa. Satujunaan oli harmillisesti noin puolentoistatunnin jonot, joten jokainen fiksu aikuinen suuntaa Junibackenille heti aamusta välttääkseen pitkät jonottelut.
Junibackenin yläkertaan oli rakennettu Villa Villekulla, kokonainen Peppi Pitkätossun valtakunta. Lasten riemulla ei ollut rajoja kun he pääsivät liukumäkeen ja ratsastamaan Pepin hevosella.
Illalla teimme vielä retken Trosan idylliseen kylään. Katselimme kylää halkovan kanavan varrelle rakennettuja korumaisia pitsihuviloita ja ihastelimme kaikkea kaunista näkemäämme.
Matkan odotetuin kohokohta oli
Kolmårdenin eläintarha, missä viihtyivät niin aikuiset kuin lapsetkin. Bussikuljetus ja sisäänpääsyliput oli varattu jo hyvissä ajoin
Strömma-bussien kautta. Aamulla oli hyvin aikainen herätys ja matka kohti eläintarhaa, mutta pääsimme bussilla suoraan takaportille ja sisälle puistoon ihan hetkeä ennen koko eläintarhan avautumista.
Eläintarhassa asustaa 61 hehtaarin alueella lukemattoman monia eläinlajeja. Eläintarhan parasta antia oli safari, jonne menimme heti aamusta iltapäivän pitkät jonot välttääksemme. Vaijerihissi matkasi läpi savannin, missä eri eläinlajit seeproista ja kirahveista antilooppeihin ja strutseihin elivät sulassa sovussa keskenään. Omalla alueellaan asustivat karhut ja toisella alueella leijonat. Safari oli niin aikuisten kuin lastenkin mieleen, varsin jännittävä matka yläilmoissa erilaisten eläinten elämää katsellen ja tarinaa kuunnellen. Toinen Kolmårdenin huippuhetkistä oli delfinaario ja siellä järjestetty opettavainen esitys, joka pohjautui tarinaan maailman synnystä ja kehityksestä ja ihmisen ympäristölleen aiheuttamista tuhoista. Delfiinien ja niiden ohjaajien temput olivat hämmästyttävän hienoja ja saivat yleisön tunteet pintaan.
Kolmårdenin muita nähtävyyksiä olivat mm. apinatarha, savanni, tiikerimaailma ja skandinavian eläimet. Tässäpä päivän parhaita otoksia:
Matkan harmillisin takaisku sattui paluumatkalla takaisin Tukholmaan. Pitkän päivän jälkeen näkemästämme ja kokemastamme onnellisina mutta hyvin väsyneinä istahdimme bussiin ja ajoimme koko pitkältä tuntuvan matkan takaisin Tukholmaan. Bussi pysähtyi jättämään osan matkustajista Viking Linen terminaalille ja jatkoi matkaansa keskustan päätepysäkille. Suunnittelimme vielä pientä pyrähdystä kaupungille mutta toisin kävi, kun todellisuus iski vasten kasvoja. Päätepysäkillä huomaismme, että matkallamme välttämättömyydeksi osoittautuneet lastenrattaat olivat lähteneet varkaan matkaan terminaalilla pysähtyessämme. Voi sitä harmin ja kiukun määrää, kun tajusimme että loman seuraava ja viimeinen päivä Tukholmassa on pilalla, jos pienimmäisellä matkalaisella ei ole rattaitaan. Oli käynyt jo selväksi, ettei 3-vuotias pysy aloillaan saati sitten jaksa kävellä samanlaisia matkoja kuin aikuiset. Yritimme vielä löytää rattaita Viking Linen ja bussiyhtiön löytötavarapisteistä, mutta tuloksetta. Eipä tullut mieleen, että varkaalle kelpaisi käytetyt lastenrattaat! Olisi vissiin pitänyt kiinnittää ne munalukolla bussin matkatavaratilaan.
Viimeinen lomapäivä Tukholmassa meni hermoromahduksen partaalla. Lapsilla alkoi jo painaa koti-ikävä ja matkaväsymys ja aikuisilla sitä myöten loppua huumorintaju. Olisi ollut niin paljon helpompaa istuttaa 3-vuotias rattaisiinsa kuin kävellyttää lapsia pitkin Södermalmia. Viimeisen päivän missiona oli vielä tuliaisostokset
Chokladfabrikenista, pistäytyminen muutamaan vintagekauppaan ja Götgatanin putiikkiin. Kaikki ihan kiven heiton päässä hotellilta. 5-vuotiaan kanssa kaikki olisikin sujunut mainiosti, mutta 3-vuotias keksi kaikkea muuta oheisohjelmaa, kuten autotielle karkaaminen, koirankakan tonkiminen ja yleinen vänisemisen ilosta väniseminen ja kiukuttelu. Tässä vaiheessa matkaa olisin tarvinnut suomi-lapsi-suomi sanakirjan, kun tavallinen puhe ei enää mennyt perille. Jossain vaiheessa päivää mietin myös, voisiko koirilla käytettävää sähköpantaa soveltaa myös karkailevan lapsen ojentamiseen.
Kotimatkalle lähdettiin kuitenkin aurinkoisissa tunnelmissa. Lasten harmitus hukkui pallomereen ja aikuisetkin saivat huumorintajunsa takaisin.
