Kekkilä vastaan luomu

Puutarha-piipertäjät suosittelevat luomua. Ajattelin olla hyvä ihminen ja kokeilla kovasti kehuttua luonnonmukaista nokkoslannoitetta. Aiemmin olen turvautunut teolisesti valmistettuun Kekkilän kastelulannoitteeseen. Ne on sellaisia suloisia, pieniä vaaleanpunaisia rakeita, joita lisätään muutama mitallinen kannulliseen vettä ja kipataan kasveille. Helppoa ja hajutonta, kukat ja kasvit tykkää.

Lähdin kuitenkin mukaan tuohon luomuvouhotukseen, koska kasvimaalle ei kuulemma pitäisi laittaa mitään teollisesti valmistettua. Ohjeiden mukaisesti valmistin nokkoslannoitteen: keräsin pari sankollista nokkosia, vettä päälle, kansi kiinni ja pariksi viikoksi muhimaan. Muutaman viikon jälkeen yllätys oli melkoinen. Ensimmäisen nokkoslannoitesankon avatessani meinasin pudota perseelleni, haju oli nimittäin melkoinen. Nenään tulvahti sellainen märännyksen katku, että pelloille levitettävän lietteen haju on kuulkaa aika mieto tuoksu tuohon verrattuna. Haju muistutti kuolemaa. Mutta en antanut periksi. Ohjeita noudattaen laimensin lannoitteen veteen suhteessa 1:10 ajatellen, että kyllä se haju siitä laimenee. Ei laimennut. Vesi silmistä valuen ja oksennusta nieleskellen liruttelin kasvimaalle noin 100 litran annoksen kastelulannoitetta. Oletan, että kasvimaan asukit tykkäävät.

Toinen projekti olikin sitten sankon puhdistaminen, mikä näin jälkikäteen ajatellen olisi kannattanut jättää tekemättä. Ainakin sisätiloissa. Fiksusti ajattelin, että kloriittia vaan sankkoon, hetken liotus ja puhdasta tulee. Tuloksena oli kloriitin ja märännyksen hajuinen kylpyhuone. Lienee sanomattakin selvää, että sankko ei puhdistunut. En kuitenkaan vielä lannistunut vaan ajattelin, että kyllä se haju viimeistään saunassa hälvenee. Ei haihtunut ja nyt saunakin haisee samalle märäntyneelle paskalle.

Sanokoot puutarhatietäjät mitä tahansa, mutta jatkossa meillä käytetään vain ja ainoastaan Kekkilää. Niin, ja sen toisen sankollisen nokkoslannoitetta taidan viedä jonnekin ongelmajätekeräykseen.