keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Uusi naapurini

Hei, ettepä arvaa kenet näin eilen illalla, kun kiiruhdin jumpasta kotiin! Keskellä mökkitietä, ihan siinä meidän kulmilla, kökötti pieni pullea majava. Illalla oli niin pimeää ja vauhtiakin pikkasen, niin ensiksi katsoin, että onpas lihava kissa. Hetken asiaa kummasteltuani tajusin, että eihän se otus ole kissaa nähnytkään! Näin hyvin minä tunnen nämä luontokappaleet. Ihan piti soittaa Viisaan Naisen miehelle ja kysyä, että kuka se uusi naapurini on. Otuksen tuntomerkit kuvailtuani tulimme siihen tulokseen, että majavahan se! Siinä se sitten istua kökötti aikansa keskellä tietä ja lähti sitten lyllertämään tietä pitkin mökkiä kohti. Matkallaan aina välillä vilkaisi taakseen, kuin varmistaakseen, että seuraan perässä. Ja seurasinhan minä, ajelin hyvin hissukseen sen perässä reilu sata metriä ja hymyilin sen menolle. Sitten otti ja lyllersi ojan pohjalle, eikä siitä sitten näkynyt enää vilaustakaan. Kovin oli suloinen otus. I'm in love!!! Harmi vaan, että en ehtinyt ottaa siitä kuvaa. Olin niin innosta piukeena, että tajusin vasta jälkikäteen, että kohtaamisemme olisi pitänyt ikuistaa digitaaliseen muotoon. Hmm, jäin miettimään, että voiskohan sen jollakin konstilla houkutella meidän rantaan asumaan? Hyviä ideoita otetaan vastaan!


Jumppa on muuten kauheen hyvä paikka sosialisoida. Siellä kuulee pikkukylän tuoreimmat juorut ja saa vahvistuksen kuulopuheille. Koska kyllä kylän naiset tietävät! Niin kuin esimerkiksi sen, että kylällä on liikkunut karhu sekä tehty havaintoja pannallisesta sudesta. No hei haloo, tekisikö kukaan havaintoja pannattomasta sudesta, eikös niillä ole tapana "kadota maisemista"?

Eräs tuttavani ihmeteli, että eikö minua pelota asua metsän keskellä, naapureinani hirviä, karhu ja susi. Tarkastellaanpa asiaa tilastojen valossa: Kuinka paljon todennäköisempää on tulla ryöstetyksi ja raiskatuksi kaupungin keskustassa kuin joutua karhun tai suden raatelemaksi lenkkipolulla? Tilastokeskuksen tietojen mukaan Suomessa on vuoden 2012 toiseen vuosineljännekseen mennessä ollut raiskausrikoksia 519 kpl ja ryöstöjä 1256 kpl. Sen sijaa, viimeisen sadan vuoden aikana karhu on tiettäväsi suurmannut Suomessa vain yhden (1) ihmisen. Lisäksi tiedetään, että karhu on purrut yhtä (1) ihmistä vuonna 2006, karhun päällekarkaustapauksia tiedetään vuodelta 2007 kolme (3) kappaletta, ja että karhu on purrut yhtä (1) ihmistä vuonna 2009. Pahamainen susi puolestaan on kuolettavasti hyökännyt Suomessa ihmisen kimppuun viimeksi 1800-luvun loppupuolella. Todennäköisyyslaskennan valossa koen olevani paremmassa turvassa kotikulmien lenkkipoluilla kuin minkä tahansa suomalaisen kaupungin kaduilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti