keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Uusi naapurini

Hei, ettepä arvaa kenet näin eilen illalla, kun kiiruhdin jumpasta kotiin! Keskellä mökkitietä, ihan siinä meidän kulmilla, kökötti pieni pullea majava. Illalla oli niin pimeää ja vauhtiakin pikkasen, niin ensiksi katsoin, että onpas lihava kissa. Hetken asiaa kummasteltuani tajusin, että eihän se otus ole kissaa nähnytkään! Näin hyvin minä tunnen nämä luontokappaleet. Ihan piti soittaa Viisaan Naisen miehelle ja kysyä, että kuka se uusi naapurini on. Otuksen tuntomerkit kuvailtuani tulimme siihen tulokseen, että majavahan se! Siinä se sitten istua kökötti aikansa keskellä tietä ja lähti sitten lyllertämään tietä pitkin mökkiä kohti. Matkallaan aina välillä vilkaisi taakseen, kuin varmistaakseen, että seuraan perässä. Ja seurasinhan minä, ajelin hyvin hissukseen sen perässä reilu sata metriä ja hymyilin sen menolle. Sitten otti ja lyllersi ojan pohjalle, eikä siitä sitten näkynyt enää vilaustakaan. Kovin oli suloinen otus. I'm in love!!! Harmi vaan, että en ehtinyt ottaa siitä kuvaa. Olin niin innosta piukeena, että tajusin vasta jälkikäteen, että kohtaamisemme olisi pitänyt ikuistaa digitaaliseen muotoon. Hmm, jäin miettimään, että voiskohan sen jollakin konstilla houkutella meidän rantaan asumaan? Hyviä ideoita otetaan vastaan!


Jumppa on muuten kauheen hyvä paikka sosialisoida. Siellä kuulee pikkukylän tuoreimmat juorut ja saa vahvistuksen kuulopuheille. Koska kyllä kylän naiset tietävät! Niin kuin esimerkiksi sen, että kylällä on liikkunut karhu sekä tehty havaintoja pannallisesta sudesta. No hei haloo, tekisikö kukaan havaintoja pannattomasta sudesta, eikös niillä ole tapana "kadota maisemista"?

Eräs tuttavani ihmeteli, että eikö minua pelota asua metsän keskellä, naapureinani hirviä, karhu ja susi. Tarkastellaanpa asiaa tilastojen valossa: Kuinka paljon todennäköisempää on tulla ryöstetyksi ja raiskatuksi kaupungin keskustassa kuin joutua karhun tai suden raatelemaksi lenkkipolulla? Tilastokeskuksen tietojen mukaan Suomessa on vuoden 2012 toiseen vuosineljännekseen mennessä ollut raiskausrikoksia 519 kpl ja ryöstöjä 1256 kpl. Sen sijaa, viimeisen sadan vuoden aikana karhu on tiettäväsi suurmannut Suomessa vain yhden (1) ihmisen. Lisäksi tiedetään, että karhu on purrut yhtä (1) ihmistä vuonna 2006, karhun päällekarkaustapauksia tiedetään vuodelta 2007 kolme (3) kappaletta, ja että karhu on purrut yhtä (1) ihmistä vuonna 2009. Pahamainen susi puolestaan on kuolettavasti hyökännyt Suomessa ihmisen kimppuun viimeksi 1800-luvun loppupuolella. Todennäköisyyslaskennan valossa koen olevani paremmassa turvassa kotikulmien lenkkipoluilla kuin minkä tahansa suomalaisen kaupungin kaduilla.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Mietteitä makuuhuoneesta



 

Makuuhuoneen sänky-säilytyskalusteen on rakentanut eräs näppärä kirvesmies. Runkona on puukehikko, pohjana puurimat ja etuseinä on tehty kaapin ovista. Halusin etuseinästä mahdollisimman yksinkertaisen ja eleettömän, joten vetimet jätettiin kokonaan pois. Kalusteen korkeus on noin 80 cm, leveys 127 cm ja seinän pituus 270 cm, joten sängyn alle jää hulppeat vajaa 3 kuutiota säilytystilaa. Sänyn toiseen päätyyn jää tilaa vielä valaisimelle ja hyllykölle. Idea sänky-säilytyskalusteeseen syntyi silkasta säilytystilan puutteesta. Koska makuuhuoneessa on neliöitä vain noin 14, oli otettava kuutiot käyttöön. Mieleen juolahti ikivanha Innon jakso, missä rakennettiin vastaava säilytyskaluste pikkuruisen yksiön pelastukseksi.

Kuvissa näkyvät hyllyt ovat Ikean mallistoa, jotka on maalattu valkoisella kalustemaalilla.
Hyllykkö on koottu vanhasta hyllystä ja liimapuulevyistä, jotka on käsitelty valkoisella petsilakalla.
Tauluina toimii kehystetyt julisteet. Kehykset on maalattu hopeisella koristemaalilla.


Valaisin on on löytö vanhalta ullakolta. Valaisimen jalka on maalattu hopeisella spray-maalilla ja
varjostimen olen päällystänyt mustalla puuvilla-kankaalla, jonka reunaan kiinnitin koristehelmiä.
Hyllyyn olen kerännyt muutakin kaunista, mustaa ja hopeista.

 

Idea makuuhuoneen mustavalkoiseen teemaan on lähtöisin Avotakasta. Avotakan maaliskuun numerossa 3/2011 kiinnitin erityisesti huomiota katosta riippuvaan valaisimeen ja ajattelin heti, että "Pakko Saada"!Tiedättekö sen tunteen, kun johonkin tavaraan tulee aivan kohtuuton himo? Se koukuttava ajatus ei jätä rauhaan, ei sitten niin mitenkään, ennen kuin sen himoitsemansa sisustusrojun on saanut itselleen. Näin kävi nytkin. Meidän makkarin valaisin on erään taitavan ja pitkäpinnaisen hitsarin taidonnäyte. Pitkällisen houkuttelun ja suostuttelun jälkeen sain hitsarin askartelemaan meille lehtikuvan mukaisen valaisimen. Olen siitä vieläkin onnellinen!


Makkarissa säilytyskalusteina toimii kaksi vanhaa lipastoa, jotka olen kunnostanut. Alunperin aivan eriväriset lipastot toimivat nyt parina. Lukuisat vanhat maalikerrokset poistin maalinpoistoaineella ja maalasin lipastot  uudelleen Tikkurilan Helmi kalustemaalilla, sävyllä 4730.
Englannin sisarukset: Tunnistatteko pienemmän lipaston?



Finlaysonin 20- ja 30-lukujen lehtimainokset löytyivät Turusta, käsityöläismuseon kaupasta.


Makkarissa sänkyä vastapäätä olevalla seinällä on pieni työpiste. Säilytystilaa olen rakentanut hyllyistä ja laatikoista. Työpöytä onkin omaa käsialaa. Purin vanhasta lastulevyisestä työpöydästä kulahtaneen kansilevyn pois ja maalasin laatikoston ja kaapin tartuntapohjamaalilla ja samalla kalustemaalilla kuin makuuhuoneen lipastotkin. Uusi kansilevy tehtiin ulkokäytössä olleesta vanhasta pirtin pöydästä. Vanhan pöydän pinta oli jo harmaantunut kauniisti sateessa, joten hioin pinnan vain kevyesti ja lakkasin sen kalustelakalla. Oikea harmaan sävy, 5087 "Poro" löytyi Tikkurilan ulkovärikartasta. Vasemmalla sivulla oleva lisäkaappi kuuluu mökin keittiön varustukseen, mutta koska se ei mahdu luontevasti keittiöön, niin siirsin sen makkariin.


Motoristihenkeä à la ukki ja mummo.
Keräsin joukon eripari kehyksiä yhteen ja maalasin ne yhtenäisiksi hopeisella koristemaalilla.


Sokerina pohjalla on vanha, ilmeisesti talonpoikaiskaappi. Nyt pitää sanoa, että jos joskus olen tehnyt hyvät kaupat, niin tätä kaappia ostaessani. Jos minun pitäisi valita yksi sisutusaarre, niin se olisi kyllä tämä kaappi. Kaappi on vankkaa tekoa, täyspuuta, ja imee sisäänsä aivan uskomattoman määrän kenkiä, vaatteita, laukkuja sun muuta tarpeellista. Kaapin vieressä on vaatetelineenkin virkaa toimittavat sisustustikkaat, jotka ovat isän käsialaa. Niiden tekeminen ei ollut vaikeaa, mutta tekemiseen ryhtyminen vaati siitäkin edestä suostuttelua. Nikkarin mielestä kun vanhat ja lahot heinäseipäät ei ole mitään koristemateriaalia, eikähän niistä rakennetuilla tikkailla voi edes kiivetä minnekään.
Onko joku joskus edes yrittänyt ymmärtää miesten logiikkaa?